Dynasty tietopalvelu Haku RSS Rantasalmen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 220


 

Saimaan luontomatkailu kansainvälistymisen moottorina -hanke

 

KHALL 23.09.2024 § 220  

317/00.01.05/2023  

 

 

Valmistelija Yrityskoordinaattori Antero Peiponen 040 161 5048

  

 Saimaan luontomatkailu kansainvälistymisen moottorina hankkeella pyritään  hyödyntämään Saimaan vahvuuksia ja vetovoimatekijöitä. Erityisesti monipuolisia luontomatkailumahdollisuuksia; melonta retkeily, patikointi, pyöräily eri muodoissaan ja kiipeily. Lisääntyvän kiinnostuksen kohteena ovat Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot, Pihlajaveden ja Punkaharjun luonnonsuojelualueet.

 

 Vetovoimaisimpina luontotyyppeinä pidetään mahdollisimman luonnollisia ja muokkaamattomia alueita, joissa on helppo kulkea ja harrastaa. Kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden kävijämääriä mitattaessa on tutkittu myös käynnin kestoa puistoissa ja sen lähialueilla. Linnansaaren kansallispuistossa yöpyjät viipyivät puiston lähialueilla keskimäärin 7,1 vrk ja päiväkävijät 5,2 h puistossa. Vastaavat luvut Koloveden kansallispuistossa ovat 5,6 vrk (yöpyjät), 4,8 h (päiväkävijät). Luontomatkailulla on jo nyt merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia, mutta kasvupotentiaalia on vielä hyvin olemassa.

 

Hankkeen tavoitteina:

-         Kehittää Savonlinnan seutukuntaa yli maakuntarajojen kansainvälisesti vetovoimaiseksi, ympärivuotiseksi luontomatkailukohteeksi

-         Kehittää ylimaakunnallisia luontomatkailureittejä eri teemoilla eri vuodenaikoihin

-         Alueen luontomatkailutarjonnan tunnettuuden lisääminen sekä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen ja ympärivuotistaminen

-         Uudet reitit houkuttelevat alueelle uusia asiakasryhmiä sekä pidentävät matkailijan viipymää alueella

-         Edistää alueen matkailutoimijoiden kestävän matkailun osaamista ja vahvistaa Saimaan alueen tunnettuutta kestävänä matkailukohteena

-         Kehittää kestävää matkailua, vähentää matkailun negatiivisia vaikutuksia ja tuodaan sen rinnalle myös matkailun positiivisten vaikutusten luominen uudistavan matkailun kautta

-         Kehittää esteetöntä matkailua eri kohderyhmien erityistarpeet huomioiden. luodaan vastuullisia matkailureittejä eri kohderyhmille ja lisätään kestävän matkailun viestintää

     

 Hankkeen toimenpiteet jakautuvat neljään toimenpidekokonaisuuteen:

1. Luontomatkailureittien kehittäminen ja saavutettavuus

2. Kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen ja osaamisen vahvistaminen yrityksissä

3. Vastuullisuusvalmiuksien kehittäminen matkailuyrityksissä ja -kohteissa

4. Viestintä, PR ja alueen tunnettuuden lisääminen

 

 Hankkeen rahoitus koostuu 80% ohjelmarahoituksesta ja 20%   omarahoituksesta. Omarahoitusosuudessa on mukana 24% yritysten rahoitusta ja loppu omarahoituksesta koostuu kuntarahoituksesta. 2 vuotisen hankkeen kokonaisbudjetti 603 050 €, josta viiden kunnan kuntarahoitusosuus on 92 000 €. Rantasalmen kunnan osuus on 6000 €, jakaantuen kahdelle vuodelle (3000 €/2025, 3000 €/2026)

 

 Oheismateriaalina hankkeen esittely.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Rainer Leskinen

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää
1) osallistua Saimaan luontomatkailu kansainvälistymisen moottorina -hankkeeseen
2) että, talousarvion laadintavaiheessa budjetoidaan 3000 €/v vuosille 2025 ja 2026

 

Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Asiakohdasta kunnanhallitus kuuli asiantuntijana yrityskoordinaattori Antero Peiposta kokousasia 214 § aikana.