RSS-linkki
Kokousasiat:https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 12.02.2025/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Terveyskeskuksen ohjausryhmän muutos työryhmäksi ja kokoonpanon päivitys
TEYMPLTK 12.02.2025 § 19
78/02.07.00/2025
Valmistelija Tekninen päällikkö Janne Hämäläinen 050 412 6598
Rantasalmen Terveyskeskukselle on varattu vuodelle 2025 investointirahaa korjauksille ja iv-kanavien nuohouksille 70 000 €
Kunnanhallitus on 4.12.2017 § 213 perustanut Terveyskeskuksen suunnittelun ohjaustoimikunnan. Ryhmän nimi on tarpeen päivittää työryhmäksi ja samalla päivittää ryhmän kokoonpano tulevan investoinnin suunnittelua varten. Muutostyöt tulisi tehdä vuoden 2025 aikana, johtuen mahdollisesta sote-kiinteistöjen yhtiöittämisvelvoitteesta.
Voimassa olevan hallintosäännön (hyväksytty kunnanvaltuustossa 16.12.2024 § 116, voimaantulo 1.1.2025 26 §) mukaan kukin lautakunta päättää oman toimialaansa mahdollisten toimikuntien tai työryhmien perustamisesta. Rakennuttaminen ja investoinnit sekä kiinteistöt ja tekniset palvelut tilaamisineen kuuluvat teknisen- ja ympäristölautakunnan toimialaan.
Esittelijä Tekninen johtaja Mauri Ruuskanen 040 5711 689
Päätösehdotus: Tekninen ja ympäristölautakunta päättää:
1) muuttaa ryhmän nimen työryhmäksi
2) nimetä Rantasalmen Terveyskeskuksen työryhmään seuraavat henkilöt:
- Terveyskeskuksen palveluesihenkilö Saija Issakainen
- Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan Tila- ja tukipalveluiden isännöitsijä Juhani Keskinen
- tekninen päällikkö Janne Hämäläinen
- korjausrakentamisen arkkitehti- ja pääsuunnittelukilpailutuksen voittaja.
Lisäksi työryhmä voi kutsua tarvittaessa muita asiantuntijoita. Työryhmän koolle kutsujaksi nimetään tekninen päällikkö.
Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Tekninen johtaja saattaa tiedot hankkeen etenemisestä lautakunnalle kokousten yhteydessä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |