Dynasty tietopalvelu
Rantasalmen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.09.2025/Pykälä 279


 

Koy Järviluonnonkeskus talouden raportointi 1-6/2025

 

KHALL 04.09.2025 § 279  

405/02.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Johanna Tuukkanen 050 476 5602

 

Hallintosäännön 21 §:n ja konserniohjeen 7. kohdan mukaan konserniyhtiö antaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle puolivuosittain (1–6 kk ja tilinpäätös) raportin yhtiöiden tavoitteiden toteutumisesta ja taloudellisen aseman kehittymisestä sekä antaa arvion tulevasta kehityksestä ja riskeistä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Leskinen Rainer

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus merkitsee asian tiedokseen ja esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto merkitsee asian tietoonsa.

 

Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Pöytäkirjan merkittiin, että kunnanhallituksen jäsenet Mauri Wessman ja Tiina Tilaéus eivät esteellisinä (yhteisöjäävi) osallistuneet asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon vaan he olivat poissa tämän asian käsittelyn ajan.

Asian käsittelyyn osallistui varajäsen Pia Vokkolainen (M. Wessmanin varajäsen).