RSS-linkki
Kokousasiat:https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 85
Etelä-Savon perhekeskustoiminnan yhteistyösopimus vuosille 2026-2029
HYSIVLTK 29.09.2025 § 85
441/00.04.02/2025
Valmistelija Hyvinvointijohtaja Johanna Keränen puh. 040 161 5033
Etelä-Savon maakunnan lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimivat tahot mm. kunnat ja kaupungit, hyvinvointialue, seurakunnat, keskeiset järjestötoimijat ovat sitoutuneet maakunnalliseen yhteistoimintaan sopimusperusteisesti eri kokoonpanoilla jo useiden sopimuskausien ajan. Toimijoiden välinen yhteistyö on käynnistynyt vuoden 2016 lopulla. Uutta sopimusta tehdään nyt vuosille 2026-2029.
Sopimuksen tausta-asiakirjoina toimivat kulloinkin voimassa olevat Etelä-Savon lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma ja Etelä-Savon perhekeskustoiminnan toimintasuunnitelma. Jokainen toimijataho huolehtii omat resurssinsa toiminnan järjestämiseen. Lisäksi hyödynnetään kansallisia avustuksia tai hankerahoitusta mahdollisuuksien mukaan.
Perhekeskustoimintaa ohjaa johtoryhmä, jossa on edustus kaikista mukana olevista tahoista. Sopijaosapuolet myös huolehtivat edustajien nimeämisestä ja osallistumisesta perhekeskustoiminnan toteuttamiseen, kehittämiseen ja verkostoyhteistyöhön. Rantasalmen edustajana perhekeskustoiminnan johtoryhmässä toimii hyvinvointijohtaja.
Sopimuksen tarkoituksena on turvata, suunnitella ja toteuttaa yhdessä lasten, nuorten ja perheiden varhaista tukea ja palveluita, jotta jokainen lapsi, nuori ja perhe saa tarvitsemansa avun ja tuen varhain, viiveettä ja kohdennetusti.
Yhteistyöllä tavoitellaan perhekeskustoimintaan liittyvien eri osa-alueiden kokonaisvaltaista yhteistä näkemystä ja linjauksia:
- Vahvistaa lapsi- ja perhelähtöisen toimintakulttuurin mukaisia päätöksiä ja toimintaa, erityisesti lapsivaikutusten arviointia.
- Viedä tietoa ja lisätä ymmärrystä lasten, nuorten ja perheiden palvelukokonaisuudesta yhteistyöverkostoissa.
- Tukea palveluiden integroitumista ja monitoimijuutta maakunnallisen perhekeskustoimintamallin mukaisesti.
- Tukea perheiden hyvää arkea tarjoamalla tietoa, ohjausta, tukea ja palvelua perheille yhtenä perhekeskustoiminnan tavoitteiden mukaisena kokonaisuutena.
- Linjata ja sopia maakunnallisista yhteisistä toimintamalleista ja näyttöön perustuvista psykososiaalisen tuen menetelmistä.
- Käsitellä keskeiset palvelukokonaisuuteen liittyvät asiakirjat ja esitykset ennen niiden siirtymistä kuntien, hyvinvointialueen, yhdistysten ja seurakuntien päätöksentekoon.
- Määritellä ja koota maakunnallisia palvelukokonaisuuteen liittyviä tiedon indikaattoreita ja strategisia suunnitelmia.
Sopimuksen mukaan hyvinvointialue vastaa alueen perhekeskus-koordinaation toteutuksesta sekä perhekeskuskoordinaattorin resurssista. Kunnissa varataan kohtaamispaikkatyöhön soveltuva tila ja kunnat vastaavat näistä aiheutuvista kustannuksista. Kunnissa huolehditaan kuntakohtaisen monialaisen yhteistyön toteutumisesta. Kunnat ja hyvinvointialue huolehtivat hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä palveluiden yhteensovittamisesta siten kuin laissa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä 29.6.2021/612 säädetään yhteistyössä kaikkien lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden kokonaisuudessa toimivien toimijoiden kanssa. Järjestöt osallistuvat toimintaan oman rahoituspohjan ja toimintaedellytysten mukaan sitoutuen yhteen sovittamaan oman toimintansa yhteisiä tavoitteita tukevaksi. Kaikki sopimusosapuolet huomioivat ja arvioivat omien ratkaisujensa vaikutuksia perhekeskustoiminnan yhteisiin tavoitteisiin.
Etelä-Savon perhekeskukset/perhekeskusalueet sijaitsevat Pieksämäellä, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Etelä-Savoon järjestetään yhteisöllisiä, perheille avoimia kohtaamispaikkoja, vähintään yksi joka kuntaan. Rantasalmella perhekeskustoiminta on sovittu toteutettavan kunnan, hyvinvointialueen ja seurakunnan kanssa yhteistyössä ja seurakunnan tiloissa avoimen kohtaamispaikan muodossa, jossa järjestetään säännöllistä perhekerhotoimintaa. Lisäksi perhekeskutoimintaa on kehitetty sähköiseen muotoon, jossa on omat asiointikanavat perheille, nuorille ja ammattilaisille mm. Omaperhe.fi, Omahelpperi.fi ja Ammattilaisenoma.fi.
Perhekeskustoiminnasta tiedottaminen ja viestintä on olennainen osa tiedonkulkua ja Etelä-Savon hyvinvointialueen perhekeskus-koordinaattorilla on tässä keskeinen rooli sopimusosapuolten viestinnän tukena.
Hallintosääntö § 23 kohta 7. kunnanhallitus päättää kunnan sopimuksista siltä osin, kuin toimivaltaa ei ole siirretty muulle
viranomaiselle tai kuulu kunnanvaltuuston toimivaltaan.
Etelä-Savon perhekeskustoiminnan yhteistyösopimus vuosille 2026-2029 on liitteenä.
Esittelijä Hyvinvointijohtaja Keränen Johanna
Päätösehdotus: Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy liitteen mukaisen Etelä-Savon perhekeskustoiminnan sopimuksen vuosille 2026-2029.
Päätös: Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.