Dynasty tietopalvelu
Rantasalmen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2025/Pykälä 294


Kokousasian teksti

 

Kunnallisasiaintyöryhmän opintomatka 27.-29.1.2026

 

KHALL 22.09.2025 § 294  

421/00.04.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Jarkko Sanisalo, p. 040 674 3467

 

Etelä-Savon kunnallisasiaintyöryhmän (Etelä-Savon kuntajohtajien ja maakuntaliiton ja hyvinvointialueen johtajien) opintomatka Brysseliin järjestetään 27.-29.1.2026

 

Etelä-Savon maakuntaliitto järjestää ohjelmaa eri paikoissa sen mukaan, miten kohdehenkilöille ja organisaatioille sopii. Matkalla tavataan Euroopan unionin toiminnassa mukana olevia tahoja ja viedään jokaisen kunnan ja maakunnan viestiä Brysseliin. Euroopan unioni on merkittävä toimija etenkin aluekehittämisen ja metsätalouden osalta ja unionin päätökset heijastelevat kuntien toimintaan merkittävästi.

 

Lähtö on 27.1.2026 Helsingistä klo 16.40 koneella ja paluu torstai-iltana. Kustannus matkasta lentoineen ja majoituksen kanssa on noin 850 euroa.

 

Kunta vastaa virkamatkan matkustus- ja majoituskuluista, matkavakuutuksista, kotimaan matkoista ja mahdollisista päivärahoista.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Sanisalo Jarkko

 

Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy edellä esitetyn kunnanjohtajan opintomatkan Brysseliin 27.-29.1.2026

 

Päätös: Päätösehdotus hyväksytty sähköisellä päätöksenteolla.

Merkittiin, että päätös on tehty sähköisellä päätöksenteolla eikä kunnanjohtajalla (osallisuusjäävi) ole ollut mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon.