RSS-linkki
Kokousasiat:https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.10.2025/Pykälä 127
Talousarvion 2025 toteuma 1-8 kk / tekninen ja ympäristötoimiala
TEYMPLTK 07.10.2025 § 127
448/02.02.02/2025
Valmistelija Tekninen johtaja Mauri Ruuskanen 040 5711 689, tekninen päällikkö Janne Hämäläinen 050 4126 598, kiinteistöpäällikkö Johanna Tuukkanen 040 4765 602 ja ympäristöasiantuntija Heidi Käyhkö 050 4705 080
Kunnanhallituksen päätöksen 20.12.2024 § 383 mukaan lautakunnilla on raportointivelvoite kunnanhallitukselle kolmannesvuosittain toiminnasta ja taloudesta, ensimmäinen huhtikuun lopun tilanteen mukaisena, toinen elokuun lopun tilanteen mukaisena. Kolmas raportti talouden ja toiminnan toteutumisesta on tilinpäätös.
Raportti 1-8 kk 2025 koostuu talousarvion sanallisten tavoitteiden toteutumasta ja kustannusten vertailusta.
Rakennusvalvonnan puolella on ollut hienoista piristymistä näkyvissä, mm. maatalouden rakentamisen osalta. Vakituiseen asuinrakentamiseen liittyen on haettu yksi lupa omakotitalolle ja loma-asuntoja on muutettu vakituiseen asuinkäyttöön. Vuoden alusta voimaan tullut, rakentamislaki on otettu hyvin vastaan kunnassa ja erilaisia hankkeita sen tiimoilta on aloitettu. Lain osalta on annettu ohjeitusta ja neuvontaa hankkeisiin ryhtyville ja samalla pyritty kokoamaan tarvittavaa aineistoa kunnan verkkosivuille.
Investointien osalta Näädäntien saneeraus ja katuvaloinvestointi Rinteeläntielle ovat valmistuneet. Näädäntien asfaltointi tehdään vuoden 2026 aikana. Sotekiinteistöistä Harjurinteen ja Kuuselan remontit ovat alkamassa. Terveyskeskuksen osalta joudutaan toimimaan pienemmällä määrärahalla kuin oli tarkoitus.
Koulun kuvataideluokan kosteusvauriokorjaus on lähes valmis.
Koulun B-osa ullakkoremontti on tarkoitus toteuttaa vielä tämän vuoden aikana.
Kuntatekniikan puolella sataman asiakastyytyväisyyskysely suoritettiin huhti-toukokuun aikana. Sataman kehityksen osalta Leader-rahoitusta ei saatu. Vaaditusta 12 pisteestä hanke jäi 0,43 pisteen päähän. Trailerikentän kunnostus pystytään kuitenkin aloittamaan tänä vuonna. Liikenneturvallisuuden osalta on tehty pieniä parannuksia mm. nopeusnäytön hankinta. Koulun saattoliikenteen kääntöpaikkaa laajennettiin ja Kylätie/Pappilantien kevyenliikenteen korjaus on käynnissä. Mustalahden sataman venelaskupaikan korjaus toteutettiin. Rantasalmen kunta sai LähiTapiolalta lahjoituksena yhdelle suojatielle Välkky laiteparin.
Energian hintojen nousu on jatkunut vuoden 2025 varsinkin kaukolämmön osalta merkittävänä, joka näkyy edelleen kohonneiden kustannusten osalta kiinteistöjen ja teknisten palveluiden toisen kolmanneksen tasauksessa. Energiakustannusten nousu tulee näkymään myös sisäisissä erissä nousuna jatkossakin.
Hyvinvointialueen uusia mahdollisia vuokrasopimuksia on työstetty edelleen ja sopimuksien osalta on koitettu löytää yhteistä näkemystä toiminnan turvaamiseksi Rantasalmella.
Tilojen vuokrausasteet ovat edelleen suhteellisen korkeat ja vain yksittäisiä huoneistoja/tiloja on tai on ollut tyhjänä. Varkelta on haettu rajoitettujen kohteiden rajoitusten purkua, jotta voitaisiin toimia paremmin markkinaehtoisesti ja tehdä muita tarvittavia muutoksia. Myyntiin laitettavaksi päätetyt kiinteistöt on asetettu myyntiin vapaille markkinoille ja yhdestä kohteesta on saatu tarjous. Kaupan toteutumisen ehtona on hyvinvointialueen luopuminen tilasta vuoden 2026 alussa.
Ympäristövalvonnan osalta vieraslajien torjuntaa on edistetty hankkeella, jonka aikana vieraskasvijätettä otettiin lajitteluasemalla vastaan noin 1 800 litraa. Eläinvieraslajien torjunnan osalta toimenpiteitä sisällytetään LUMOAVA-hankkeeseen vuonna 2026. Kosulanlammen nykytila ja tulevaisuuden tarpeet tarvittavine toimenpiteineen tulee selvittää ennen vesilupahakemuksen jättämistä. Maa-aineslupia on voimassa 10 kpl. Ympäristöasiantuntijan työajan myynti (40 %) Juvan kunnalle jatkuu loppuvuoden 2025 ajan.
Yksityisteiden osalta tiekuntia on edellytetty kirjaamaan teiden ajantasaiset tiedot Digiroad-palveluun avustushaun yhteydessä. Teiden kuntoa on seurattu ja tullaan jatkossa seuraamaan muiden valvontakäyntien yhteydessä. Yksityisteiden kunnossapitoavustukset jaetaan loppuvuodesta myöntämispäätöksen saadessa lainvoiman.
Esittelijä Tekninen johtaja Ruuskanen Mauri
Päätösehdotus: Tekninen ja ympäristölautakunta hyväksyy toimialan ja investointien toteuman 1-8 kk ja esittää ne edelleen hyväksyttäväksi kunnanhallitukselle ja valtuustolle.
Päätös: Tekninen ja ympäristölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti, asiakaspalautteet huomioiden.