Dynasty tietopalvelu
Rantasalmen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2025/Pykälä 418


Kokousasian teksti

 

Kustannusten korvaaminen Juvan kunnalle jätevedenpuhdistamon suunnitelmien hyödyntämisestä

 

KHALL 19.12.2025 § 418  

260/14.05.00/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Rainer Leskinen puh. 040 5019831

 

Kunnanhallitus on linjannut 30.06.2025 § 238 toteutussuunnitelman tarjousasiakirjoja hyväksyessään, että toteutussuunnittelua on syytä ohjata vastaamaan mahdollisimman tarkasti Juvan jätevedenpuhdistamon mukaiseen ratkaisuun, sillä näin saadaan suunnittelussa, rakentamisessa ja ennen kaikkea elinkaaren ylläpidon aikana paras mahdollinen synergiahyöty. Järvi-Saimaan Palvelut Oy on käynyt läpi yhdessä HTJ Oy:n konsultin kanssa Juvan toteutussuunnitelmia ja ovat tehneet listaa suunnittelukohdista, joissa on synergiaetua saatavissa.
 

Juva on antanut suostumuksen hyödyntää Susimäen puhdistamon suunnittelussa Juvalle rakenteilla olevan puhdistamon suunnitelmia. Juvan kanssa on keskusteltu, että Rantasalmi korvaisi Juvalle piirustusten hyödyntämisestä saamaansa taloudellista hyötyä. Hyötyä on arvoitu saatujen tarjousten perusteella. Ramboll Oy on tehnyt laskelman Rantasalmen kunnan saamasta hyödystä Susimäen puhdistamoa suunniteltaessa. Synergiaedun suunnittelukustannuksissa Ramboll Oy on arvioinut suunnittelualoittain:
 

-         Prosessi- ja koneistosuunnittelu      6 000 €

-         LVI -suunnittelu       4 000 €

-         Sähkö-, instrumentointi- ja automaatiosuunnittelu15 000 €

Lisäksi Rantasalmi pystyy hyödyntämään laajasti rakentamisen aikana tehtyjä muutostöiden suunnittelua, jossa laskennalliseksi synergiaeduksi on laskettu 15 000 €.             
 

Yhteensä                              40 000 € (alv 0 %)

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Leskinen Rainer

 

Päätösehdotus:

Rantasalmen vesi- ja viemärilaitos korvaa Juvan kunnalle 40 000 € (alv %) synergiaedusta, joka on syntynyt Juvan jätevedenpuhdistamon suunnitelmien hyödyntämisestä Susimäen puhdistamoa suunniteltaessa.

 

Päätös:

Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.