RSS-linkki
Kokousasiat:https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 03.07.2026/Asianro 206
Lausuntopyyntö: luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle matkailijaverolaiksi
KHALL 03.07.2026
322/00.04.00/2026
Valmistelija Hallintojohtaja Jarkko Sanisalo, p. 040 674 3467
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi matkailijaverolaiksi (VN/35084/2025-VM-157). Lausunto pyydetään antamaan viimeistään 31.8.2026.
Esityksessä ehdotetaan kunnille vapaaehtoinen mahdollisuus ottaa käyttöön alueellaan tapahtuvaan vastikkeelliseen majoittamiseen kohdistuva matkailijavero. Verokanta olisi 2–5 prosenttia majoituksen arvonlisäverottomasta hinnasta, ja kunnanvaltuusto päättäisi veroprosentin vuosittain talousarviomenettelyn yhteydessä. Verohallinto toimisi veroviranomaisena ja vero tilitetään kunnalle yleiskatteellisena tulona. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2027 ja veroa sovellettaisiin ensimmäistä kertaa vuoden 2028 alusta.
Lausunnossa kunta suhtautuu myönteisesti lain säätämiseen ja esittää neljä keskeistä asiakokonaisuutta jatkovalmistelua varten. Ensinnäkin hallintotaakka tulee minimoida sekä kunnille että elinkeinonharjoittajille: kunnan ainoaksi velvoitteeksi tulee jäädä veroprosentista ilmoittaminen Verohallinnolle, ja elinkeinonharjoittajille veron periminen ja tilittäminen tulee olla yhtä yksinkertaista kuin arvonlisäveron tilitys. Toiseksi digitaalisille alustoille tulee säätää velvoite teknisesti mahdollistaa veron periminen ja erittely asiakkaan laskulle. Ilman tätä velvoitetta esityksen 5 §:n mukainen verovelvollisuus voi jäädä yksityisten majoittajien osalta käytännössä toteutumatta. Kolmanneksi soveltamisala tulee määritellä yksiselitteisesti eri matkailutuotetyyppien osalta, erityisesti ohjelmapalvelupakettien ja leirintäalueiden mobiilimajoittumisen osalta. Neljänneksi kunnan tavoitteena on suunnata verotuotot matkailun kehittämiseen, ja esityksen perusteluihin tulisi kirjata tätä esiin tuova tavoitekirjaus.
Lausuntoluonnos on liitteenä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Leskinen Rainer
Päätösehdotus:
Kunnanhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle matkailijaverolaiksi.
Päätös: