RSS-linkki
Kokousasiat:https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.10.2026/Pykälä 70
Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan viransijaisuuden täyttämistä (14.9.-2.10.2026) koskevasta päätöksestä
HYSIVLTK 12.10.2026 § 70
412/01.01.01.01/2026
Valmistelija vt. lukion rehtori-sivistysjohtaja Anna-Maija Saari, 040 560 8121
Hyvinvoinnin ja sivistyksen toimialalla on ollut haettavana päätoimisen tuntiopettajan viransijaisuus ajanjaksolle 14.9.-2.10.2026. Opetettavat aineet olivat historia, yhteiskuntaoppi, elämänkatsomustieto ja psykologia. Avoin tehtävä julkaistiin Kuntarekry.fi-verkkosivustolla 10.9.2026 klo 9 ja haku sulkeutui 11.9.2026 klo 15.08. Asian kiirellisyyden vuoksi viransijaisuus ilmoitettiin hakuilmoituksessa täytettävän heti sopivan henkilön löydyttyä.
Hakuilmoituksessa mainittiin, että kelpoisuus määräytyy lukion opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti ja että mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, otamme myös ei-kelpoiset hakijat huomioon.
Tehtävää haki 3 hakijaa, joista kukaan ei ollut pätevä kaikkiin opetettaviin aineisiin. Nopean prosessin vuoksi haastatteluja ei toteutettu. Vt. lukion rehtori-sivistysjohtaja valitsi päätoimisen tuntiopettajan viransijaisuuteen kokonaisarvion perusteella henkilön, jonka katsoi parhaiten suoriutuvan lyhyestä viransijaisuudesta ilman pitkää perehdytysaikaa (389/01.01.01.2026).
Viranhaltijapäätös (§37/2026) on toimitettu asianosaisille tiedoksi turvasähköpostilla 15.9.2026. Kim Sjöholm on tehnyt päätöksestä oikaisuvaatimuksen 18.9.2026. Oikaisuvaatimus on tehty perustuen asianosaisuuteen. Oikaisuvaatimus on osoitettu oikealle viranomaiselle ja se on saapunut säädetyssä määräajassa. Oikaisuvaatimuksesta puuttuu oikaisuvaatimusohjeessa määritellyt tiedot: oikaisua vaativan kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että rehtori-sivistysjohtajan 15.9.2026 tekemän päätöksen täytäntöönpano on keskeytettävä ja valintapäätös määrättävä täytäntöönpanokieltoon. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että määräaikaisen virkasuhteen täyttö on epätarkoituksenmukainen ja lainvastainen. Päätös rikkoo kelpoisuusasetusten säännöksiä ja yhdenvertaisuuslain säännöksiä oikaisuvaatimuksen laatijan vahingoksi. Päätös loukkaa oikaisuvaatimuksen tekijää ja hänen oikeusturvaansa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaisesti valitulla ei ole virkasuhteeseen vaadittua kelpoisuutta. Hänen mukaansa kelpoisempi hakija olisi hän ja valinta on tehty vastoin kelpoisuusasetuksen 23 § säännöksiä. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä on kokenut valinnassa kahdenlaista syrjintää: ikäsyrjintää ja toksisesta feminismistä johtuvaa syrjintää. Nimittävä viranomainen on naishenkilö ja oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan on ilmiselvää, että hän on halunnut suosia kelpoisuutta vailla olevaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että virkasuhteen täytössä vaatimusten kohteena oleva päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä. Hänen mukaansa päätösperustelut osoittavat puutteellista asian selvittämistä sekä nimittävän viranomaisen tekemiä lainvastaisia oletuksia, joilla oikaisuvaatimuksen tekijää on syrjitty.
Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaisesti kunta ei ole huolehtinut alaisuudessaan toimivaa rehtoria tottelemaan lakia, mitä hän perustelee kunnanjohtajan kanssa käydyllä puhelinkeskustelulla. Oikaisuvaatimuksessa todetaan päätösperustelujen olevan puutteellisia ja nimittävän viranomaisen tekemien oletusten vääriä.
Päätoimisen tuntiopettajan viransijaisuutta hakeneista henkilöistä kenelläkään ei ollut kelpoisuutta kaikkien opetettavien aineiden opettamiseen, joten työnantaja painotti valinnassa arviota ottaa opetusvelvollisuus haltuun ilman pitkää perehdytysaikaa. Viransijaisuuteen ei valittu naishenkilöä, joten väite viranomaisen toksisesta feminismistä on perusteeton. Määräaikainen sijaisuus alkoi 14.9.2026 koulun lakisääteisen opetus- ja toimintavelvollisuuden turvaamiseksi. Viranhaltijapäätös allekirjoitettiin yhdellä päivällä viivästyneenä 15.9.2026. Koska kyseessä oli välitön sijaistarve, kyseessä on puhtaasti tekninen ja vähäinen viivästys viranhaltijapäätöksen dokumentoinnista. Työn aloittaminen ennen päätöksen muodollista allekirjoittamista oli välttämätöntä. Viivästys ei vaikuttanut valintaprosessin lopputulokseen tai kenenkään oikeusturvaan.
Esittelijä Lukion rehtori-sivistysjohtaja Anna-Maija Saari
Päätösehdotus:
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta hylkää päätoimisen tuntiopettajan viransijaisuuden 14.9.-2.10.2026 täyttämistä koskevan oikaisuvaatimuksen.
Päätös:
Hyvinvointi- ja sivistyslautakunta päätti hylätä päätoimisen tuntiopettajan viransijaisuuden 14.9.-2.10.2026 täyttämistä koskevan oikaisuvaatimuksen perusteettomana. Lautakunta perustelee päätöstään sillä, että kukaan hakijoista ei ollut täysin kelpoinen ja tehtävään valittu oli kokonaisvaltaisesti soveltuvampi mm. laajemman, relevantin peruskoulua ja lukiota koskevan työkokemuksen johdosta. Lautakunta toteaa nopean viransijaisuuden täytön olleen perusteltua opetuksen häiriöttömän järjestämisen turvaamiseksi ja lautakunta katsoo viranhaltijapäätöksen viivästymisen merkityksettömäksi.
Pykälän esittelytekstiin tehtiin päivämäärän korjaus.