RSS-linkki
Kokousasiat:https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.10.2026/Pykälä 76
Varautumiseen liittyvät varavoimakone hankinnat
TEYMPLTK 13.10.2026 § 76
407/02.08.00/2026
Valmistelija Tekninen johtaja Mauri Ruuskanen, p. 040 571 1689
Rantasalmen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 15.12.2025 § 139 päättänyt talousarviosta vuodelle 2026. Talousarvion investointiosassa (kohde 9936) on hyväksytty määräraha-varaukset varavoimakoneille, joita tarvitaan mm. varautumiseen yms. liittyvien erilaisten häiriötilanteiden hoitamisessa. Koneiden hankinta oli erikseen kohdistettu koulukeskuksen kiinteistöön sekä ns. sotekiinteistöihin. Sotekiinteistöistä valittiin ensivaiheeseen Kuusela ja Harjurinne.
Koneiden kilpailutus tehtiin loppukesän ja syksyn aikana kahdessa eri kilpailussa. Järvi-Saimaan Palvelut on laatinut yhteenvedon kilpailutuksesta ja aineistot on liitteenä mukana.Valitut laitteet ovat suunnitelmien ja tarjouspyynnön mukaiset.
Esittelijä Tekninen johtaja Mauri Ruuskanen
Päätösehdotus:
Tekninen ja ympäristölautakunta päättää hankkia kilpailutuksen perusteella seuraavat varavoimakoneet:
1) Koulukeskus: HAK1, tarjouspyynnön mukainen, hintaan 31 560,00 euroa (alv. 0%)
2) Kuusela: Geneset Poweplants Oy, tarjouspyynnön mukainen, hintaan 19 900,00 euroa (alv. 0%)
3) Harjurinne: Geneset Poweplants Oy, tarjouspyynnön mukainen, hintaan 19 900,00 euroa (alv. 0%)
Päätös:
Tekninen ja ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.