Dynasty tietopalvelu
Rantasalmen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen ja ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.10.2026/Pykälä 78


Kokousasian teksti

 

Talousarviomuutos 2026 / Investoinnit / Tekninen ja ympäristötoimiala, määrärahan siirto

 

TEYMPLTK 13.10.2026 § 78  

416/02.02.00/2026  

 

 

Valmistelija Kiinteistöpäällikkö Johanna Tuukkanen p. 050 476 5602

 

Vuoden 2026 talousarvion investointiosassa oli varattuna kohteelle 9683 Kunnantalon hanke ja toteutussuunnitelmat yhteensä 165 000€. Toteutussuunnittelun osalta hanke ei kuitenkaan tule etenemään, aikatauluhaasteista johtuen, kuten on suunniteltu vuoden 2026 aikana joten se jatkuu vuonna 2027. Tästä syystä hankkeeseen varattua määrärahaa jää osittain käyttämättä.

 

Koulukeskuksen suunnittelun ja saneerauksen investointiin 9667 oli varattuna vuodelle 2026 25 000€. Nyt on käynyt kuitenkin ilmi, että hankkeen etenemiseksi ja päätöksenteon tueksi tulee suorittaa elinkaarilaskentaa laajemmin kuin hankkeen kilpailutusvaiheessa on pystytty arvioimaan.

 

Näistä seikoista johtuen esitetään 10 000€ investointimäärärahan siirtoa.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Mauri Ruuskanen

 

Päätösehdotus:

Tekninen ja ympäristölautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että investointimäärärahaa siirretään 10 000 euroa (alv 0 %) kohteelta 9683 (kp 4204), kunnantalon hanke ja toteuttamissuunnitelma, kustannuspaikalle 9667 (kp 4204), Koulukeskuksen suunnittelu ja saneeraus.

 

Päätös:

Tekninen ja ympäristölautakunta hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.