RSS-linkki
Kokousasiat:https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://rantasalmi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.12.2024/Pykälä 385
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan johtajasopimuksen tavoitteet 2025
KHALL 20.12.2024 § 385
19/01.01.01.01/2022
Valmistelija Hallintojohtaja Jarkko Sanisalo, p. 040 6743467, kunnanhallituksen puheenjohtaja Eero Sistonen, p. 040 757 1812
Kunnanvaltuusto on valinnut lainvoimaisella päätöksellään 6.6.2022 § 25 Rainer Leskisen kunnanjohtajaksi. Kuntalain 42.1 §:n mukainen Rantasalmen kunnan ja kunnanjohtaja Leskisen välinen johtajasopimus astui voimaan 1.9.2022 ja on voimassa toistaiseksi.
Kunnanhallitus on hyväksynyt 1.9.2022 voimaan tulleen johtajasopimuksen 1.8.2022 § 194. Sopimus on annettu kunnanvaltuustolle tiedoksi 10.10.2022 § 55.
Kunnanvaltuusto 11.3.2024 § 3 merkitsi tietoonsa kunnanjohtajan johtajasopimuksen päivityksen ja sopimuksen liitteenä tavoitteet vuodelle 2024.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja on käynyt joulukuun 2024 aikana keskustelua kunnanhallituksen kanssa kunnanjohtajan työlle asetettavista tavoitteista ja painopisteista vuodelle 2025.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja on käynyt läpi liitteen mukaiset tavoiteasetteet kunnanjohtajan kanssa.
Esittelijä Hallintojohtaja Jarkko Sanisalo
Päätösehdotus: Kunnanhallitus hyväksyy päivitetyn kunnanjohtajasopimuksen liitteen vuodelle 2025.
Tavoiteasetteet annetaan tiedoksi kunnanvaltuustolle kunnanjohtajasopimuksen yhteydessä.
Päätös: Kunnanjohtaja Rainer Leskinen osallistui tavoiteasetantakeskustelun ajan asian käsittelyyn ja poistui esteellisenä (osallisuusjääviys) tämän asiakohdan päätöksenteon ajaksi klo 10.42-10.50.
Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |